| Portfolio | Joakim Innilä

Runogalleria | Mietelmiä elämästä

Odottaen merkkiä

01/11/2014

Odottaen merkkiä, liian monta ohittaen.

Herätessä soittoon viimeiseen, epäillen.

Silmäni avaten ja sen kaiken nähden - maisema jota silloin todeksi luulin,

huomaan toiseksi muuttuneen.

Reunalla edellisen, kaiteella viimeisen parvekkeen.

Kurkotan kohti tikkaita - luotan, uskon ja tiedostan.

Vaihtoehtoja kaksi, tein viisaan valinnan.

Ensimmäiset askelmat kavuten, apuun ja rakkauteen turvaten - sain elämän uuden,

ja aion elää sen.

Omalla polulla

26/10/2014

Meille jokaiselle on annettu elämä, myös polku kohti onnea ja täyttymystä.

Harppaus kerrallaan, oli sitten suuri tai pieni - jokaisen askel yhtä merkityksellinen ja tärkeä.

Matkan pituudella ei nimittäin ole väliä - meillä jokaisella on omat kengät jalassa.

Aika pysähtyä

22/10/2014

On hetkiä, jolloin on aika pysähtyä ja miettiä mikä elämässä on itselle tärkeää, mitä elämä on ja mitä se todella merkitsee. Joskus pysähdys käy äkisti, toisinaan tarkoituksenmukaisesti suunnitellen. Elämä ei kuitenkaan koskaan noudata valmista käsikirjoitusta - siinä sen täydellisyys juuri piileekin.

Kun pysähtyy, voi viimein herätä ja löytää itsensä yllättäen sieltä missä on hyvä olla, keskittyä asioihin joita ei ennen ehtinyt nähdä, huomata olevansa siellä mihin kuuluu - ja olla vapaa. Joskus vapaus ja täydellinen elämä voivat piillä siellä missä niitä ei olisi aiemmin kuvitellut olevan; koulun penkillä, syyssateessa ilman sateenvarjoa tai maatessa sairaalan vuodeosastolla.

Sinä hetkenä voi viimein antaa itselleen luvan, luvan sallia sekä elämän että itsensä sellaisina kuin ne todella ovat. Voi jättää lämpimästi hyvästellen taakseen kaiken sen minkä vuoksi kadotti jotakin olennaista - oman itsensä.

Elämää ei eletä muita varten - vaan muiden kanssa sen viettäen. Elämä on oma ja ainutkertainen.

Otan vuoronumeron

13/05/2014

Lasken muurini, päästän lähelleni, uskallan yllättäen luottaa johonkin odottamattomaan.

Olen onnellinen, hetken niin onnellinen.

Vangitseva katseesi, aitoutesi, teet oloni hyväksi.

Riisuin vappunaamarini ja hymyilen taas oikeasti.

Penkinlämmittäjänäkö silti jälleen, vailla tietoa ja suuntaa.

Mitä haluat ja odotat, en vastausta saa.

Kuinka päin nyt olisin, annoit ymmärtää niin paljon.

Annoin enemmän kuin rohkenin, nautin, luotin, ehkä vieläkin.

Otan vuoronumeron, toiveikkaana, silti pelkään.

”Odottakaa tässä vuoroanne.” Tuttu tunne kiipii selkään.

Puen vappunaamarin taas päälleni.

Tulinko odottamaan, vain tänne jäädäkseni?

Etsin hetken hanskojani

24/01/2014

Aamun pakkasissa hytisen, tuli talvi myöhässä, yllättäen.

Hetkellä jolloin en sitä enää edes odottanut.

Silmäripset jäässä kompuroiden luentosaliin, naurahdat ystävällisesti.

Käsissäni kolmet lapaset päällekäin, niistäkään hyötyä erityisemmin.

Jo kolmatta kappaletta, luemme toistaen saksan sanoja.

Kuulemma kauniita, mutta niin kulmikkaita. En muistanut juoda aamukahviani.

Lasiovien takana huurteiset puut ja aamun yritteliäs sinerrys.

Piristyn ja suljen vihkoni, kiedon hieman vastahakoisesti kaulahuivia ympärilleni.

Etsin hetken hanskojani, asettelen ne tarkasti ja avaan oven.

Äännähdän kasvoilleni lyövästä kuurasta,

askel toisensa jälkeen, nautin hetken hiljaisuudesta.

Kaikki sivuilla esiintyvä materiaali © Joakim Innilä 2006-2021 ellei materiaalin yhteydessä toisin mainita.

Sisällön, kuten kuvien, tekstien, videoiden ja ulkoasun kopioiminen tai/ja levittäminen ilman lupaa on kielletty.

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää evästekäytännöistä.