Kolhiutuneet aterimet kilisevät tarjottimilla, jono pariskuntia ja lapsiperheitä puristaa minua linjastoa pitkin kakofonian vallitessa - jokainen vuorollaan laskeutuen ruotsalaisten pyöryköiden totuttuun ja turvalliseen nostalgiaan.
Ilman kuusiloavainta kasassa pysyen, joskin huterana ja sieltä täältä odottavan onttona, taas selviten kassalle labyrintissa. Silti tiedostaen tämän olevan vasta alkusoittoa sille, mitä seuraa kun ehdin kotiovelleni palaamaan.
Eteisen lamppu tervehtii lämpimänä nuutunutta syysillasta saapuvaa, muut huoneet hämärtävät sateenropinalta piilossa. Hiljaisuuden täyttämässä tilassa, vailla ohjeita - käännän toiveikkaana termostaattia ja ryhdyn palikoita sovittamaan.