Perjantaina oli viimein päiväretki DMZ:lle, ja Panmunjomiin. Tämä alue on Koreoiden tulenaran ja äärimmäisen tarkasti vartioidun rajan tärkein paikka. Tämä YK:n hallinnoima alue erottaa Etelän ja Pohjoisen toisistaan, eli länsimaisen demokratian ja kommunismin. YK valvoo alueen turvallisuutta etelän puolella ja yllätys yllätys, Pohjoinen sen omalla puolella.
Lähdimme aamulla Lotte Hotelilta City Hallin läheltä bussilla kohti DMZ:tä. Meillä oli oppaana aivan mahtava vanhempi korealaisrouva, jonka englannin taito yllätti, sekä huumoriakin oli runsaasti! Mutta ennen kaikkea, hän kertoi todella hyvin ja mielenkiintoisesti alueen ja Koreoiden tilanteesta ja historiasta. Esimerkiksi rannat ovat Etelän puolella jatkuvasti vartioituna, myös joenpenkereet pitkälle Etelän puolelle. Myös jokainen Seoulista pohjoiseen suuntaava tie, on varustettu sotaa silmälläpitäen. Pohjois-Korean tunnisti alkavan joen toisella puolella siitä, että vuoret muuttuivat paljaiksi ja eroosioituneiksi. Puusto on hakattu siellä suurilta osin pois ja maaperä on köyhää.
Saavuimme alkuperäisen Freedom bridgen suulle, jossa oli myös muistomerkki sodan tapahtumista. Nippelitietona, Hyundain perustaja, joka on siis alunperin lähtöisin Pohjoisesta, rakensi aikanaan tuon vanhan Freedom bridgen lähelle uuden vahvemman sillan, jotta hän sai kuljetettua 1001 avustuslehmää Pohjoiseen. Siksi kyseistä siltaa myös lehmäsillaksi kutsutaan. Uuden sillan suulla sijaitsi ensimmäinen passitarkastuspiste, josta alkaen valovaaminen olikin sitten hyvin rajoitettua ja valvottua. Ajoimme siitä Camp Bonifasiin, joka on siis YK-joukkojen leiri ennen raja-aluetta. Siellä meille jaettiin vihreät vierailijatunnukset, jotka kiinnitettiin vaatteisiin keskelle paitaa kaulukseen. Sen tarkoituksena on viestittää Pohjoisen sotilaille, jotka siis kiikaroivat ja kuvasivat meitä vahtitorneistaan, että olemme siviilejä. Siihen liittyen, jokainen joutui allekirjoittamaan vastuuvapaussopimuksen, jossa hyväksyttiin se, että käynti rajalla tapahtuu täysin omalla vastuulla. Sopimuksen kirjoittamisen yhteydessä pidettiin vielä tiivis historiantunti tilanteesta ja tapahtumista, sekä annettiin käytösohjeet.
Jatkoimme YK:n bussilla Panmunjomiksi kutsutulle JSA:lle, eli Joint Security Arealle. Matkan varrella näimme myös surullisenkuuluisan Pohjoisen propagandakylän. Talot olivat vain tyhjiä kuoria, eikä ikkunalasejakaan näyttänyt olevan olemassa. Keskellä kaupunkia sen sijaan liehui 160 metriä korkean lippusalon kärjessä 30 metrinen Pohjois-Korean lippu. Perillä Panmunjomissa pääsimme onneksemme vierailemaan YK:n siniseen konferenssimökkiin. YK hallinnoi kolmea keskimmäistä huonetta (siniset kopit) ja Pohjois-Korea neljää reunimmaista huonetta (harmaat kopit). Kopit sijaitsevat puoliksi Pohjoisen ja puoliksi Etelän puolella. Molemmissa päissä on ovet ja keskellä huonetta neuvottelupöytä, jonka keskeltä raja kulkee. Mikrofonitkin johtoineen muodostavat rajalinjan keskellä pöytää. Konferenssihuoneen sisäpuolella oli siis mahdollista piipahtaa Pohjoisen puolella rajaa. Näinollen, voisi sanoa, että olen piipahtanut Pohjois-Koreassa ja ehkä sillä turvallisimmalla tavalla mitä vain mahdollista Pohjoisen sotilaiden tuijotellessa tuimasti ikkunasta.
Konferenssihuoneesta siirryimme Etelän Freedom housen edustalle, josta siis näki suoraan konferenssimökit ja Pohjoisen Panmungak rakennuksen. Jännänä huomiona, samaan aikaan myös Pohjoisen puolella oli turistiporukka luultavimmin Kiinasta.
Matka jatkui bussilla ajamalla vielä konferenssirakennusten editse rajan vierustaa kohti 70-luvulla tapahtuneen kahden yhdysvaltalaisupseerin muistomerkkiä. Tapaus tunnetaan nimellä puunhakkausselkkaus. Ennen selkkausta Panmunjomin alue oli yhteisvalvonta-aluetta. Alueella siis toimi sekä Pohjois-Korean, että YK:n joukot ja molempien osapuolien vahtitorneja oli sikin sokin ympäri aluetta. Kaksi yhdysvaltalaisupseeria olivat huomanneet, että eräs poppelipuu peittää näkymän heidän vartiotorniltaan toiselle, Pohjoisen vartiotornien välissä olevalle YK:n tornille. Niinpä nohevat upseerit päättivät kaataa poppelipuun kirveillä, mutta puunhakkuun sijaan Pohjoisen sotilaat tappoivat kyseisillä kirveillä nämä kaksi upseeria. Sen jälkeen Panmunjomin, siis JSA, jaettiin sekin kahtia Pohjoiseen ja Etelään. Panmunjomista puheenollen, Panmunjom on oikeastaan vain eräs talo Pohjoisen puolella rajaa, jossa kahtiajaon sopimus allekirjoitettiin.
Muistomerkin jälkeen pysähdyimme Bridge of no return:in kohdalla. Silta siis nimensä mukaisesti toimi Koreoiden jakamisen aikaan kansan vedenjakajana. Sai valita haluaako Etelään vai Pohjoiseen ja sillan ylitettyään ei saanut enää palata. Paikka vaikutti aavemaisen ja pahanenteisen rauhalliselta, sekä turvallisuussyistä jouduimme pysyttelemään bussin sisällä... Bridge of no returnilta ajelimme takaisin Camp Bonifasiin, josta matka jatkui Pajun kaupungin pohjoispuolelle ravintolaan, jossa söimme bulgogia, eli lihanuudelipataa. Paju sijaitsee vain reilun 10 kilometrin päässä rajalta. Ateroinnin jälkeen alkoi paluumatka Seouliin ainutkertaista ja ajatuksiaherättävää kokemusta rikkaampina.
Seouliin saavuttuamme lähdimme porukalla Ritan ja Sallan kanssa viimeisille shoppauksille Ewhaan, vietettyämme noin tunnin ewhassa, palasimme vielä hetkeksi guesthouselle. Illalla kahdeksan tienoilla tapasimme suurella porukalla U-Plexillä, josta piipahdimme kyseisen kauppakeskuksen sisällä paikallisessa paremmassa ruokakaupassa, kuin suuressa ”Mestarin Herkussa”. Paikka oli kuitenkin palvelultaan ja sisustukseltaan ihan toisesta ulottuvuudesta. Siistit osastot ja esillepanot, kassahihnojen tilalla kiiltäviä kassapöytiä, jossa toinen myyjätär siistissä asussaan otti asiakkaan ostoskassin vastaan ja rekisteröi tuotteet, jonka jälkeen toinen myyjätär pakkasi tuotteet asiakkaalle sitä mukaan kun toinen niitä rekisteröi. Lopulta asiakas maksoi toiselle myyjättärelle jonka jälkeen ostokset pakannut neiti tai rouva ojensi ostokset asiakkaalle kädestä pitäen ja kumartaen. Näinpä myös, kuinka eräät rouvat pyysivät kantopojat avukseen rullaportaisiin. Kyllä vain, kaupassa oli kantopoikiakin, jotka sitten ottivat rouvien ostoskassit kärryistä kantoon ja menivät rouvien perässä rullaportaisiin. Tyhjät kärryt kerättiin noin 20 sekunnin kuluttua käytävältä pois. Hitsiläinen miten siistiä ja tyylikästä toimintaa!
Jatkoimme metrolla Han- joen toiselle puolelle Yeouidoon, Hangang Simin puistoon. Siellä istuimme porukalla iltaa katsellen Han- jokea ja yövaloissa kylpevää Seoulia samalla syöden paistettua kanaa.
Voisiko paremmin viimeistä illallista viettää kun hyvällä porukalla ja niin hienoissa maisemissa!
Sitten palasimme erään Sallan korealaisen ystävän mielenkiintoisella autokyydillä Ewhaan monien soveltavien liikenneratkaisujen jälkeen, josta kävelimme vielä Sinchoniin. Se oli viimeinen kävelyreissu Ewhan läpi. Siinä sitten hyvästelimme kaikki ja jatkoimme haikeina guesthouselle pakkailemaan. Lauantaina aamulla tiedossa herätys neljän-viiden maissa ja kentälle olisi tarkoitus mennä lentokenttäbussilla ennen kuutta.
