Blogi | Ajatuksia elämänpolulta

01/08/2010

Heipähei! Ollut nyt viikonloppuna toista kertaa lomilla, tänään takaisin kassulle taas. Intti on pyörähtänyt ihan mukavasti käyntiin, loistava tupa onneksi! Nyt sitten jännityksellä odotellessa mihin P-kauden jälkeen joutuu. (Lähinnä ajatellen että kuinkas opintojen aloittamisen laita jos intti venähtää.)


Eilen kävin kuvailemassa aikas überiä ilotulitusta Jyväskylän NesteRallyn päätteeksi. Filmasin toisella kameralla HD:tä ja toisella räpsin kuvat; saattaapa ilmestyä matskua sivuille seuraavien lomien yhteydessä. Mahdollisesti myös videokoostetta, jos ehtii.


Eipä sitten muuta kun ensi viikonloppuun!

-Joakim

11/07/2010

Huomenna koittaa se päivä, kun Keuruun Pioneerirykmentti kutsuu. Eipä tässä, mukavahan sinne on lähteä, kun tietää jo, että opintoasiat on kunnossa. 

Heti intin jälkeen aloitan Jyväskylän Yliopistolla, juuri siellä mihin tähtäsinkin. Hyvä fiilis!

Ehkäpä mielenkiintoisinta tässä valmistautuessa inttiin on ollut tukan lähtö, vieläkään en kyllä ole tottunut parin millin siiliin... No, se kuitenkin rehottaa taas hetkessä, kuin ennen konsanaan!


Koitan päivitellä sivuja aina kun ehdin (lomilla). Kuvia jää nyt työstön alle, mutta elokuun alusta niitä julkaisen.

Näkemisiin!


-Joakim

08/06/2010

Viime lauantaina sain 12 vuotta odottamani valkolakin. Jo ensimmäiselle luokalle mennessäni sanoin porukoille, kuinka isona haluan valkolakin; tässä sitä nyt sitten ollaan! Juhlia vietin kera rakkaiden ja tärkeiden ihmisten; perheen, sukulaisten, ystävien ja kavereiden. Kiitos teille kaikille jotka olitte mukana!


Tässä vaiheessa onkin hyvä katsoa taaksepäin mitä kaikkea on tullut koettua 12 vuoden aikana. Monia tavotteita, unelmia, saavutuksia, kokemuksia ja ennen kaikkea kasvamista. Monet tekijät ovat muovanneet polun jota pitkin on hyvä tallustaa eteenpäin. Tulevasta sen verran että nyt on kaikki pääsykokeet tarvottu läpi, saa nähdä mistä tärppää =)


Ja valkolakki tosiaan vaihtuu barettiin ensikuussa, siinäkin sitten ihan oma kokemuksensa tulossa. Mutta hyvää kesälomaa kaikille! (Vaikka onkin loma niin kyllä mä näitä sivuja päivittelen silti)


-Joakim

08/05/2010

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt sivujeni tulevaisuutta, erityisesti ylppäreiden aikaan, kun päivittely jäi vähemmälle. Huomasin, että sivuistani oli vähitellen tullut ennemminkin valokuvagalleria kuin sekalaiset kotisivut. Jätin sitten ajatuksen odottelemaan kirjoitusten yli.


Huhtikuussa oli aika vaihtaa tietokonetta kun vanha, hyvin 4 vuotta palvellut Acerini alkoi tulla tiensä päähän. Edessä oli vaihdos kauan harkitsemaani Maciin ja muutoksen myötä myös kotisivujen kehittely sai uutta intoa. Päätin sitten tehdä uudet sivut siltä valokuvagalleriaidean pohjalta ja JokkeWeb nimikin sai jäädä pois.


Nyt on sitten uusi puhdas ulkoasu, valokuvagalleria ja jopa runogalleria, josta en aiemmin ole hiiskunut.

Uudella ilmeellä ja tyylillä eteenpäin!


-Joakim

 
 

Kaikki sivuilla esiintyvä materiaali © Joakim Innilä 2006-2021 ellei materiaalin yhteydessä toisin mainita.

Sisällön, kuten kuvien, tekstien, videoiden ja ulkoasun kopioiminen tai/ja levittäminen ilman lupaa on kielletty.

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää evästekäytännöistä.