Huh, se on jo huhtikuu... Oloni on hieman pöllämystynyt kun kevään kaikki neljä kuukautta humahtivat käsistä kuin Jyväsjärven jäät. Huhtikuu... ja ulkona lähemmäs 20 astetta, aurinkoa, linnunlaulua ja palasin juuri juoksulenkiltä jolle varusteiksi riitti shortsit ja T-paita. Toisaalta tällainen ei haittaa minua henkilökohtaisesti ollenkaan, päinvastoin. Kesäkelejä rakastavana ihmisenä katse on jo suunnattu tiukasti kohti muutamaa kesälomaviikkoa.
Kevät on täyttynyt viimeisistä kauppatieteen kandidaatin tutkinnon kursseista, itse kirjoitelmasta, sekä viime blogauksessa mainitun tinan ennustamana - muutosta. Helmi-maaliskuun vaihteessa tuli aika muuttaa hieman isompaan ja modernimpaan yksiöön Jyväskylässä. Myhäilin tyytyväisyyttä lyhyestä muuttomatkasta - vain muutamia satoja metrejä - ja muutto saatiinkin hoidettua nätisti kahdestaan isän avustuksella. Samoihin aikoihin olin viimeistelemässä kandidaatintutkielmaani. Tunnelmat olivat häkeltyneet kaiken sen leipätyön ja kurssien ohessa yön pikkutunneille venyneen pusertamisen jälkeen kun sain eteeni kirjoitelman arvosanan. ”Täydet... eipä mennyt hukkaan ne muutama hieman epäsosiaalisempi kuukausi”.
Nyt olenkin sitten jälkeenpäin koittanut kovasti ottaa kiinni menetettyä aikaa ystävien ja kaverien kanssa kuluttaen vapaapäivinäni (parhaimmilaan olen kylläkin rynnännyt asemalle suoraan työvuoron päätteeksi) VR:n ja Matkahuollon penkkejä sahaten Helsingin, Turun ja Tampereen väliä. Nyt toukokuun päätteeksi on vielä odotettavissa itse lopputodistus ja lopullinen arvosana kauppatieteen kandidaatin tutkinnosta. Tässä odotellessa olen puurtanut normaaliin malliin töitä ja maisteritason kursseja. Tässä vaiheessa mylläävät myös pohdinnat tulevaisuudesta ja katse tähyää jo työuran jatkonäkymiä. Saa nähdä mitä kuukaudet tuovat tullessaan ja mitä elämällä on minulle annettavaa. Minä ainakin annan elämälle itseni luottavaisesti ja määrätietoisesti.
Näin on taas koittanut vuoden viimeinen päivä. Tällä kertaa pakettiin kääritään ja kellarivaraston naftaliineihin heitetään vuosi 2013. Suoralta kädeltä vuodesta jäi mieleen kiire sekä opinnoissa että töissä. Toisaalta myös upeita hetkiä ystävien kanssa, reissailu Norjassa ja kotimaassa, sekä edellisessä blogauksessa mainitsemani arjen pienet ilot joista osaa ottaa aiempaa paremmin ilon irti.
Vuosi on siis sekä antanut, että verottanut paljon. Töissä uusia haasteita, mutta toisaalta vielä enemmän kiirettä. Opinnoissa kandinkirjoitus meneillään ja alitajuntaisen itsekritiikin määrä kasvaa joka päivä eksponentiaalisesti tekstin edetessä. Mielenkiintoisia yhdistelmiä saada mahtumaan normaaliin 24/7 rytmiin, toisaalta olen tähänkin mennessä jotenkin onnistunut siinä. Odotankin uudelta vuodelta jonkinlaista selkeyttä, mahdollisesti uusia haasteita ja etenemistä elämän polulla. Jään mielenkiinnolla odottamaan!
No se siitä henkevästä pohdinnasta elämän suhteen. Joulu oli nimittäin taas kerran mukavaa ja lämmintä aikaa! Vietimme sen perinteiseen malliin kokoontumalla sisarusten kanssa vanhempien luokse rauhalliseen joulunviettoon. Erinomaisen jouluaterian ja syvällisten keskustelujen jälkeen olikin joulupukki jo kolkuttelemassa ovelle ja siskontyttären riemu silminnähtävä! Me hieman vanhemmat joulunviettäjät olimme tyytyväisiä, ettei allekirjoittanut vielä tänäkään jouluna onnistunut paljastumaan joulupukin avustamistehtävistä!
Välipäivien jälkeen olikin sitten vain tarve piipahtaa töissä käännähtämässä ennen kuin jo pääsinkin nauttimaan ensimmäisestä talvilomastani. Lomanvietto alkoi välittömästi perinteisellä reissulla vanhempien kanssa juurilleni sukulaisten luokse Turkuun, josta piipahdimme paluumatkalla myös pikaisesti Helsingissä. Rento ravintoloiden ja kahviloiden täyttämä hengähdys vuoden lopuksi.
Tänään uutta vuotta otetaan vastaan vanhempien ja pikkusiskon vierailulla, sekä perinteisellä tinojen valamisella. Äitini totesi minun tinani muistuttavan kummallisesti hahmoa, joka kantaa kuormaa, olisiko siis muutto tiedossa vuonna 2014? Kuka tietää... Loppuillasta on sitten kaverien vuoro vierailla asunnollani ja otamme tulevan vuoden lautapelien ja kuoharin kera vastaan.
Nautinnollista uudenvuoden aattoa ja onnellista uutta vuotta 2014!
On jännittävää löytää itsestään aivan uusia puolia. Tämän syksyn tiimellyksessä olen oppinut juomaan KAHVIA. Minä, joka koskaan ennen en olisi kuvitellutkaan pitävänsä kahvin mausta, olen siis varmastikin jollain tasolla aikuistunut viimein myös makunystyröiden osalta. Siinä missä kahvinjuonti, myös työrintamalla olen saanut uusia haasteita työkuvan edettyä monipuolisempaan. Sen lisäksi yliopistossa alkaa kandidaatintutkinnon loppusuora josta muistutuksena tälläkin hetkellä tässä tietokoneella nököttää auki tutkimussuunnitelmani, joka lähes valmiina odottaa kandidaattiseminaaria.
Olen yllättynyt, kuinka pari vuotta on hujahtanut käsistä aivan kuin vesi hanasta. Vasta hetki sittenhän sitä pääsi intistä ja aloitti yliopisto-opinnot autuaan tietämättömänä kaikesta tulevasta. No, nyt pari vuotta viisaampana ja muutama opintopistettä myöhemmin on hauska peilata sitä kaikkea, mitä tuolloin pää pyörällä ei meinannut vielä oikein hahmottaa. Opitut asiat ja työhistoria nivoutuvat mukavasti yhteen ja kandiaiheenikin tulee hyödyntämään mukavasti synergiaetuja molemmista. Siitä enemmän sitten myöhemmin.
Viimeisen vuoden aikana olen yhä enenevissä määrin nauttinut vähäisistä vapaapäivistäni hyödyntämällä ne tehokkaasti ystävieni kanssa. Nautin hyvästä seurasta ja siitä hetken kiireettömyydestä, joita ystävien kanssa voi viettää. Niinpä VR on kuluttanut ahkerasti lompakkoani sahatessani Helsinkiin ja Tampereelle kavereiden luokse ja sieltä taas takaisin töiden ja opintojen touhuun. Näin välihuomautuksena, palasin eilen ensimmäistä kertaa pariin vuoteen bussilla Jyväskylään ja huh sitä akrobatian määrää tällaiselle 183cm pitkälle Hessu Hopolle, kun yrittää ahtaa polvet bussin penkille. Toinen akrobatian taidonnäyte oli yrittää lukea tenttiin ja kirjoittaa kandia läppärillä muutamalle kierrokselle taipuneena. No, tulipahan testattua että taitaa jatkossakin olla parempi kulkea raiteilla...
Kaiken myötä olen oppinut nauttimaan elämän pienistä asioista. Mukavat kävely- ja juoksulenkit, pienet kahvihetket, leffatuokiot ja ruoanlaitto. (Kyllä, ruoanlaitossa voi simppeleistäkin asioista tehdä hieman tyylitellympiä.) Lopussa muutama tunnelmakuva ja hurja yritys avocadopastaviritelmästä.
Vauhdilla kulkee aika! Kesäkuukaudet vierivät käsistä töiden merkeissä. Tänä kesänä tosin sain nauttia ensimmäisestä täydestä kesälomasta, jota vietin peräti 4 viikkoa! Tuntui äärimmäisen absurdilta olla hetki aivan vapaalla ilman opintojen tai töiden (tai molempia yhtäaikaa) aikataulutuksia.
Ensimmäinen lomaviikko oli irtiotto Norjassa, jossa reissailin eteläistä Norjaa päätyen loppuviikoksi Osloon. Seuraavan viikon vietin tavaten kavereita ympäri Suomen jatkaen kolmantena ja neljäntenä lomaviikkona mökkireissailulla. Mainio loma ja kuvasettiä tiedossa sen pohjalta pian.
Katson nyt ulos sateesee ihmetellen ”tässäkö kesä oli?”. Harmaata, sadetipat viuhuvat minkä jaksavat. Takkikin piti jo kaivaa häkkivarastosta. Myös uudet korealaiset vaihto-oppilaat hämmästelivät kovasti viileää ja sateista Suomea ja vaikuttivat entistä järkyttyneemmiltä kuullessaan iltojen pimenevän ja kelin viilenevän sitten syksymmällä.
Näin loppuun pari kesäistä kuvaa. Hauskaa elokuuta!
Pirteää keskiviikkoista myöhäisiltaa! Palasin juuri iltaiselta pyörälenkiltä ja pakko todeta, miten mahtava kesäkeli Suomen Ateenassa on vallinnut viimeaikoina. Shortsit vaihtuivat jalkaan ja hupparit jäivät naulaan: kesä on alkanut!
Jyväskylä on mahtava kesäkaupunki, näin se on aina ollut ja näin se on edelleen. Vehreät ja sopivasti urbaania kaupunkimaisemaa yhdistelevät Jyväsjärven rannat ja rantaraitti ovatkin yksi lempiasiani tässä kaupungissa. Kaikki löytyy järven ääreltä; niin asunto, keskusta, yliopisto kuin työpaikkakin. Jouluisesta muutostani on ehtinyt hujahtaa pian jo 5 kuukautta. Asunto on pikkuhiljaa muuttunut modernin kodikkaaksi pikku kaupunkiluukuksi, jossa on mukava viettää aikaa niin ystävien kanssa kuin itsekseenkin.
Huhtikuun aikana tuli täytettyä taas vuosia ja näin se eläkeikä lähestyy: nyt mennään jo 22:ssa... Huhtikuuta leimasi myös tiuha reissailu Helsingin suuntaan kavereita moikkaamaan, kun viimeksi sinne ehti viimevuoden syyskuussa, hyvitin kaiken käymällä siellä huhtikuussa sitten kahdesti. Tuolloin Lauttasaaressa oli jäidenlähdön aika ja pääsin sattumoisin kuvaamaan Joutsenia yllättävän läheltä. Eläimet eivät olleet moksiskaan: päinvastoin ne tuntuivat poseeravan innokkaille lintukuvaajille aurinkoisessa kevätsäässä.
Intensiivinen kevään opintorutistus alkaa olla tämän lukukauden osalta loppusuoralla. Enää pitäisi palauttaa eräs tutkielma ja opintopäiväkirja, jonka jälkeen yliopisto jää taas mukavalle kesätauolle ja töistäkin kesäloma alkaa sopivasti juhannuksen jälkeen.
Vähitellen ehtii taas katsomaan kuvasettejä kuntoon ja niitä olisi sivuille luvassa kuunvaihteessa. Mahtavaa alkukesää kaikille, muistakaa ulkoilla ja seikkailla!
Nimittäin ajankulu on nyt vuoden alussa ollut oikeastaan päätähuimaava. Kurssit ja työt kahmaisivat niin tehokkaasti aikaa, ettei sivujen päivittelylle jäänyt kovin ruhtinaallisesti aikaa viimeisimpien viikkojen aikana. Nyt tilanne korjaantuu ;)
Sain muutettua jouluaaton aattona uuteen asuntoon, jossa olen viihtynyt mainiosti jo melkein pari kuukautta. Edelliseen soluasuntoon verrattuna muutto 2000- luvun yksiöön vähän korkeammalle oli kuin lankapuhelimen vaihto kännykkään - viimein asunto tuntuu omalta ja kodilta. Vaikka neliöitä ei mitenkään huikeasti ole, yllätti fiksu pohjaratkaisu avaruudellaan ja modernilla ilmeellään. Eikä voi laittaa pahakseen näkymää sekä Harjun, että Kuokkalan vesitorneille!
Talossa on myös mahtava takkahuone ja saunat ullakkokerroksessa. Sieltä näkee järven yli aina keskustasta Jyskään asti, joten uuden vuoden aattona minulle tarjoutui mahtava tilaisuus kuvata takkahuoneen parvekkeelta kaupungin ilotulitus. Muutaman kaverin kanssa kokoonnuimme asunnolleni juhlistamaan vuodenvaihdetta ja harmittelimme hyvin matalalla myllertäviä pilvimassoja, jotka peittivät suurimman osan raketeista. Siitä huolimatta tunnelma oli kyllä täysi kymppi ja vuosi vaihtui ajallaan kuten aina.
Siitä eteenpäin aika onkin hujahtanut runsaan kurssipaletin kanssa ja viimeistään sitten työvuoroissa. Tälläkin hetkellä työn alla on eräs todella vekkuli kognitiotieteen seminaarityö tietokantojen hallinnan demojen ohella - voi sitä riemunkiljahdusten määrää! Sain sentään aikaiseksi osallistua ainejärjestömme Dumpin jo perinteeksi muodostuneelle reissulle kohti Tampereen Hervantaa ja akateemisen kyykän MM-kisoja. Niitä harvoja akateemisia tapahtumia, joissa pystyy pitämään hauskaa ja tapaamaan ihmisiä myös fiksusti.
Valokuvaamista edistämään hankin joulukuussa uuden kameran ja nyt tammikuussa saapui läppärin kaveriksi ulkoinen näyttö. Helpottuu kuvankäsittely huomattavasti isommalla ruudulla. Kameran virkaa toimittaa nykyään Canon EOS 600D ja sen myötä pääsee tekemään entistä jännempiä kuvasettejä ja kokeiluja. Näillä eväillä nyt helmikuun loppuun, kannattaa seurata loppukuusta sivuja, muutama kuvasetti olisi tulossa...
Ottakaa koppi, täältä tullaan! Aika vauhdilla taas kuukausi pamahtanut käsistä koulun ja töiden merkeissä. Siinä missä luennot alkavat vähenemään niin joulusesonki lisää työvuoroja samassa suhteessa. Nyt kuitenkin vietetään itsenäisyyspäivä lumisissa merkeissä. Pysyvät lumet tupsahtivat ensimmäinen joulukuuta, mitä seurasi kovat pakkaset. Niinpä ulkona on nätti valkoinen maisema järveä myöten ja taivaalta sen kun tupruttaa lisää. Ikkunaa koristavat kynttelikkö sekä kaksi sinivalkoista kynttilää, joten tunnelmaakaan ei puutu!
Sitten muihin kuulumisiin. Sain viime perjantaina yksiötarjouksen Koasilta ja niinpä muutto tästä solusta uuteen asuntoon alkaa olla pian jo käsillä! Jos aikataulu menee nappiin, niin pääsen raahaamaan tavaroita jo joulupyhinä, mutta viimeistään sitten uuden vuoden paikkeilla. Eli mielenkiintoisia aikoja edessä...
Mainittakoon vielä eräs hauska tapahtuma tiistailta. Olin eräällä ”Pelin lumo” - kurssilla, jonka lopputyönä oli ideoida ryhmissä pelikonsepti. Tiistaina sitten toteutettiin messutyyppinen konseptien esittely Agoran aulassa ja tuli nähtyä kaikenmoisia ideoita aina avaruusmesimäyristä eläinten kuulasotaan. Itse osallistuimme opintojen suunnittelua ja -hallintaa helpottavalla ja pelillistävällä idealla nimeltänsä Pelikaani. Tässä todiste että kyllä yliopistolla tehdään luennoillaistumisen lisäksi muutakin :)
Syksy etenee ja talvi kolkuttelee jo ovella! Tänään maassa möllötti jo ohut ensilumikerros muistuttamassa pyöräilyn kiroista. Lumisen liukastelun lisäksi mukava hiekoitus rantatien asfaltilla sai minut temppuilemaan kaikenlaista jännää.
Koreasta paluun jälkeen työt ja opinnot ovat vieneet tehokkaasti aikani ja luku- sekä kirjoitushommaa tuntuu riittävän yhä edelleen... Olen kuitenkin ennättänyt tekemään tyhjissä väleissä pikapiipahduksia Helsingin, Oulun ja Tampereen suunnalla. Ennätin myös kuvailemaan ”Valo tulee Jyväskylään” tapahtumassa ja sen reissun antia olisi tarkoitus laittaa pian esille.
Opinnoista ajankohtaista positiivinen yllätys liittyen kieltenkursseihin, jotka tunnetusti ovat Jyväskylän yliopistolla kovin kiven alla. Onnistuin eilen pääsemään eräälle englannin IT-kommunikaatiokurssille, jolle tunkua oli kovasti. Kielten kursseilla touhu on siis sitä, että ryhmät ovat alle 20 hengen kokoisia ja porukkaa jääkin aina paljon ulkopuolelle johtuen jonotuskäytännöstä, jossa opintopisteet vaikuttavat. Näinpä jonotilanne elää sen mukaan miten paljon elämäntapaopiskelijoita edelle kiilaa.. Tuuri oli kuitenkin mukana ja pääsin kurssille varasijoilta olemalla paikalla ajoissa. Eli syksyn opintokokonaisuus meni juuri suunnitellun mukaan :) Hyvää talven alkua!
Noniin, kirjoitan nyt näin viikon myöhässä paluumatkasta. Samaan syssyyn julkaisin myös tuon Panmunjomin merkinnän, jonka kirjoitin jo kyseisenä päivänä. Suomen kylmyydestä iskenyt flunssa viivästytti hieman julkaisutahtia :)
Tarkoitukseni on vielä julkaista reissusta erillistä kuvasettiä lähiaikoina!
Lauantaina 4.8 parin tunnin yöunien jälkeen oli aika heräillä siinä neljän-viiden välillä aamuyöstä. Viimeiset tsekkaukset, että kaikki tavarat ovat mukana ja kohti lentokenttäbussia puoli kuudeksi Hyundai Department storen edustalle. Matkan varrella näimme viimeisen silmäyksen rauhalliseen, aamuöiseen Seouliin. Ihmiset olivat matkalla kotiin perjantai-illan vietosta, elleivät olleet simahtaneet jo matkalla :)
Bussi tuli juuri parahiksi pari minuuttia pysäkille saapumisen jälkeen ja kuljettaja riensi nostamaan laukkumme kyytiin. Moottoritietä ennen kuljettaja pysäytti bussin hetkeksi ja kiersi koko bussin kumartaen syvään ja pyytäen kaikkia laittamaan turvavyönsä kiinni. Käytäntönä kun on pitää turvavyöt kiinni moottoritiellä, mutta kaupunkialualueella sillä ei tunnu olevan niin väliä. Bussin ikkunasta seurasin maisemia, kuin rauhallisella takaperinkelauksella, mitä tänne ensimmäistä kertaa ajaessa. Tällä kertaa tosin mieli täynnä uusia mittaamattoman arvokkaita kokemuksia ja tunnelmia, jotka saapuessa olivat vasta intoa ja uteliaisuutta.
Lentoasemalle saavuttuamme kuljettaja kumarsi taas syvään ja antoi laukkumme. Siitä siirryimme sisään valtavaan check-in aulaan. Löysää aikaa oli melkein tunnin, joten suunnistimme aamupalalle Dunkin Donutsiin (kyllä vain, paikasta sai onneksi myös suolaista ruokaa...)
Check-inin auettua tipautimme laukut kätevästi baggage dropiin, sillä olin jo checkannut itsemme sisään netissä, kuten tänne tullessakin. Eli tiedoksi kaikille Seouliin suuntaaville ja siellä oleville, ainakin Finnairilla onnistuu internet check-in sielläkin päässä :)
Turvatarkastuksen ja maastapoistumisrekisteröinnin jälkeen hengailimme tax free alueella, jossa oli valtaisasti kauppoja, tosin suurin osa tuntui olevan Lotte monopolin alaisia... Joka tapauksessa, täälläkin liikkeissä oli korealaiseen tapaan valtaisasti myyjiä, jotka todella ystävällisesti palvelivat asiakasta melkein kädestä pitäen.
Siitä hurautimme lentokenttämerolla hengailemaan kansainväliseen terminaaliin, josta lopulta nousimme sinivalkoisten siipien kyytiin. Olimme lentoemäntien mukaan lennon ainoat suomalaiset ja siitäkös he innostuivat!
Lento oli jopa 20 minuuttia etuajassa ja niinpä 9 ja puolen tunnin jälkeen laskeuduimme puolipilviseen ja viileään Helsinkiin korealaisten äimätessä vehreitä maisemia. Tuntui todella höpsöltä tämä kuiva ja vilposa ilma vaihteeksi! Siinä sitten meidän matkalaisten tiet erkanivat ja hyppäsin junaan kohti Tamperetta jossa seurasi vaihto Jyväskylään. Jotta Korean ilmasto ei unohtuisi aivan heti, oli VR muistanut minua vaunulla, jonka ilmastointi oli rikki, näinpä sain nauttia +35° lämmöistä Tampereelle asti. Jyväskylään matka oli sitten tavallisempi puoliunessa nuokkuen.
Kotona taas, toivottavasti tapaamme jälleen Korea.
Perjantaina oli viimein päiväretki DMZ:lle, ja Panmunjomiin. Tämä alue on Koreoiden tulenaran ja äärimmäisen tarkasti vartioidun rajan tärkein paikka. Tämä YK:n hallinnoima alue erottaa Etelän ja Pohjoisen toisistaan, eli länsimaisen demokratian ja kommunismin. YK valvoo alueen turvallisuutta etelän puolella ja yllätys yllätys, Pohjoinen sen omalla puolella.
Lähdimme aamulla Lotte Hotelilta City Hallin läheltä bussilla kohti DMZ:tä. Meillä oli oppaana aivan mahtava vanhempi korealaisrouva, jonka englannin taito yllätti, sekä huumoriakin oli runsaasti! Mutta ennen kaikkea, hän kertoi todella hyvin ja mielenkiintoisesti alueen ja Koreoiden tilanteesta ja historiasta. Esimerkiksi rannat ovat Etelän puolella jatkuvasti vartioituna, myös joenpenkereet pitkälle Etelän puolelle. Myös jokainen Seoulista pohjoiseen suuntaava tie, on varustettu sotaa silmälläpitäen. Pohjois-Korean tunnisti alkavan joen toisella puolella siitä, että vuoret muuttuivat paljaiksi ja eroosioituneiksi. Puusto on hakattu siellä suurilta osin pois ja maaperä on köyhää.
Saavuimme alkuperäisen Freedom bridgen suulle, jossa oli myös muistomerkki sodan tapahtumista. Nippelitietona, Hyundain perustaja, joka on siis alunperin lähtöisin Pohjoisesta, rakensi aikanaan tuon vanhan Freedom bridgen lähelle uuden vahvemman sillan, jotta hän sai kuljetettua 1001 avustuslehmää Pohjoiseen. Siksi kyseistä siltaa myös lehmäsillaksi kutsutaan. Uuden sillan suulla sijaitsi ensimmäinen passitarkastuspiste, josta alkaen valovaaminen olikin sitten hyvin rajoitettua ja valvottua. Ajoimme siitä Camp Bonifasiin, joka on siis YK-joukkojen leiri ennen raja-aluetta. Siellä meille jaettiin vihreät vierailijatunnukset, jotka kiinnitettiin vaatteisiin keskelle paitaa kaulukseen. Sen tarkoituksena on viestittää Pohjoisen sotilaille, jotka siis kiikaroivat ja kuvasivat meitä vahtitorneistaan, että olemme siviilejä. Siihen liittyen, jokainen joutui allekirjoittamaan vastuuvapaussopimuksen, jossa hyväksyttiin se, että käynti rajalla tapahtuu täysin omalla vastuulla. Sopimuksen kirjoittamisen yhteydessä pidettiin vielä tiivis historiantunti tilanteesta ja tapahtumista, sekä annettiin käytösohjeet.
Jatkoimme YK:n bussilla Panmunjomiksi kutsutulle JSA:lle, eli Joint Security Arealle. Matkan varrella näimme myös surullisenkuuluisan Pohjoisen propagandakylän. Talot olivat vain tyhjiä kuoria, eikä ikkunalasejakaan näyttänyt olevan olemassa. Keskellä kaupunkia sen sijaan liehui 160 metriä korkean lippusalon kärjessä 30 metrinen Pohjois-Korean lippu. Perillä Panmunjomissa pääsimme onneksemme vierailemaan YK:n siniseen konferenssimökkiin. YK hallinnoi kolmea keskimmäistä huonetta (siniset kopit) ja Pohjois-Korea neljää reunimmaista huonetta (harmaat kopit). Kopit sijaitsevat puoliksi Pohjoisen ja puoliksi Etelän puolella. Molemmissa päissä on ovet ja keskellä huonetta neuvottelupöytä, jonka keskeltä raja kulkee. Mikrofonitkin johtoineen muodostavat rajalinjan keskellä pöytää. Konferenssihuoneen sisäpuolella oli siis mahdollista piipahtaa Pohjoisen puolella rajaa. Näinollen, voisi sanoa, että olen piipahtanut Pohjois-Koreassa ja ehkä sillä turvallisimmalla tavalla mitä vain mahdollista Pohjoisen sotilaiden tuijotellessa tuimasti ikkunasta.
Konferenssihuoneesta siirryimme Etelän Freedom housen edustalle, josta siis näki suoraan konferenssimökit ja Pohjoisen Panmungak rakennuksen. Jännänä huomiona, samaan aikaan myös Pohjoisen puolella oli turistiporukka luultavimmin Kiinasta.
Matka jatkui bussilla ajamalla vielä konferenssirakennusten editse rajan vierustaa kohti 70-luvulla tapahtuneen kahden yhdysvaltalaisupseerin muistomerkkiä. Tapaus tunnetaan nimellä puunhakkausselkkaus. Ennen selkkausta Panmunjomin alue oli yhteisvalvonta-aluetta. Alueella siis toimi sekä Pohjois-Korean, että YK:n joukot ja molempien osapuolien vahtitorneja oli sikin sokin ympäri aluetta. Kaksi yhdysvaltalaisupseeria olivat huomanneet, että eräs poppelipuu peittää näkymän heidän vartiotorniltaan toiselle, Pohjoisen vartiotornien välissä olevalle YK:n tornille. Niinpä nohevat upseerit päättivät kaataa poppelipuun kirveillä, mutta puunhakkuun sijaan Pohjoisen sotilaat tappoivat kyseisillä kirveillä nämä kaksi upseeria. Sen jälkeen Panmunjomin, siis JSA, jaettiin sekin kahtia Pohjoiseen ja Etelään. Panmunjomista puheenollen, Panmunjom on oikeastaan vain eräs talo Pohjoisen puolella rajaa, jossa kahtiajaon sopimus allekirjoitettiin.
Muistomerkin jälkeen pysähdyimme Bridge of no return:in kohdalla. Silta siis nimensä mukaisesti toimi Koreoiden jakamisen aikaan kansan vedenjakajana. Sai valita haluaako Etelään vai Pohjoiseen ja sillan ylitettyään ei saanut enää palata. Paikka vaikutti aavemaisen ja pahanenteisen rauhalliselta, sekä turvallisuussyistä jouduimme pysyttelemään bussin sisällä... Bridge of no returnilta ajelimme takaisin Camp Bonifasiin, josta matka jatkui Pajun kaupungin pohjoispuolelle ravintolaan, jossa söimme bulgogia, eli lihanuudelipataa. Paju sijaitsee vain reilun 10 kilometrin päässä rajalta. Ateroinnin jälkeen alkoi paluumatka Seouliin ainutkertaista ja ajatuksiaherättävää kokemusta rikkaampina.
Seouliin saavuttuamme lähdimme porukalla Ritan ja Sallan kanssa viimeisille shoppauksille Ewhaan, vietettyämme noin tunnin ewhassa, palasimme vielä hetkeksi guesthouselle. Illalla kahdeksan tienoilla tapasimme suurella porukalla U-Plexillä, josta piipahdimme kyseisen kauppakeskuksen sisällä paikallisessa paremmassa ruokakaupassa, kuin suuressa ”Mestarin Herkussa”. Paikka oli kuitenkin palvelultaan ja sisustukseltaan ihan toisesta ulottuvuudesta. Siistit osastot ja esillepanot, kassahihnojen tilalla kiiltäviä kassapöytiä, jossa toinen myyjätär siistissä asussaan otti asiakkaan ostoskassin vastaan ja rekisteröi tuotteet, jonka jälkeen toinen myyjätär pakkasi tuotteet asiakkaalle sitä mukaan kun toinen niitä rekisteröi. Lopulta asiakas maksoi toiselle myyjättärelle jonka jälkeen ostokset pakannut neiti tai rouva ojensi ostokset asiakkaalle kädestä pitäen ja kumartaen. Näinpä myös, kuinka eräät rouvat pyysivät kantopojat avukseen rullaportaisiin. Kyllä vain, kaupassa oli kantopoikiakin, jotka sitten ottivat rouvien ostoskassit kärryistä kantoon ja menivät rouvien perässä rullaportaisiin. Tyhjät kärryt kerättiin noin 20 sekunnin kuluttua käytävältä pois. Hitsiläinen miten siistiä ja tyylikästä toimintaa!
Jatkoimme metrolla Han- joen toiselle puolelle Yeouidoon, Hangang Simin puistoon. Siellä istuimme porukalla iltaa katsellen Han- jokea ja yövaloissa kylpevää Seoulia samalla syöden paistettua kanaa.
Voisiko paremmin viimeistä illallista viettää kun hyvällä porukalla ja niin hienoissa maisemissa!
Sitten palasimme erään Sallan korealaisen ystävän mielenkiintoisella autokyydillä Ewhaan monien soveltavien liikenneratkaisujen jälkeen, josta kävelimme vielä Sinchoniin. Se oli viimeinen kävelyreissu Ewhan läpi. Siinä sitten hyvästelimme kaikki ja jatkoimme haikeina guesthouselle pakkailemaan. Lauantaina aamulla tiedossa herätys neljän-viiden maissa ja kentälle olisi tarkoitus mennä lentokenttäbussilla ennen kuutta.
