Blogi | Ajatuksia elämänpolulta

21/07/2012

Viimeillasta muutama sana. Lähdin Sallan ja hänen tuttavansa Idan, sekä parin Sallan vaihtarikaverin kanssa iltakierrokselle. Korean barbeque oli loistava! Pöydän keskellä on tulipesä jonka päällä grillataan lihat tuoreeltaan. Puikoilla sitten napsitaan lihaa ja side disheja ja oli muuten herkullista! Koko ateria kustansi vain viitisen euroa. Tästä suunnistimme noreabangiin, eli korealaiseen karaokeen, jossa tytöt vetivät antaumuksella korealaisia hittejä ja itse koitin pysyä mukana, pääasiassa kuuntelijan roolissa! Jatkoimme vielä noreabangista metrolla Sinchonista Hongikiin, jossa istahdimme lasillisille. 

Sitten meninkin nukkumaan jetlagia pois.

Heräsin päivällä kahden maissa paikallista aikaa jo virkeänä, eikä matkaväsymyksestä ollut tietoakaan.  Päivä jatkui valokuvausreissulla Sinchonista Myeongdongin ympäristöön, City hallin kupeeseen, sekä Namsan parkiin, josta näki mukavasti Namsanvuoren tv-tornin, jonne pitää myös jokin päivä mennä paikan päälle. City hallin edustalla ruohokentällä oli kovasti keltapaitaisia ihmisiä istumassa ja tekemässä hitaita liikkeitä. Aluksi ajattelisin, että olisiko jotakin massaliikuntaa tai muuta sellaista, mutta koko alueen ympärillä oli niin julmetusti poliisibusseja ja poliiseja, että ei tainnut olla aivan tavalliset päiväjumpat veikkosilla menossa. Ei myöskään huvittanut poliisisetiä vaivata kysyäkseni tapahtumasta sen enempää. City hallin ympäristössä näin muitakin turisteja, pari porukkaa tuli vastaan. Tähän mennessä muita turisteja on näkynyt katukuvassa äärimmäisen vähän, mutta tälläkin kertaa vain muutama. Paikalliset ulkomaalaistaustaiset ovat keskittyneet pääasiassa Itaewonin alueelle.

Välihuomautus metrosta: Seoulin metro on kyllä kevyesti yksi maailman parhaimmista! Siistiä, selkeää ja mukavaa. Tekstit ja kuulutukset ovat myös englanniksi, sekä transfer asemilla junissa kerrotaan myös linjat, joille asemilla on mahdollisuus vaihtaa. Joillakin linjoilla, kuten lähinnä majapaikkaa sijaitsevalla linjalla 2 junissa on myös paneelit, joissa näkyy junan eteneminen ja asemat. Eipä ole vielä tähän mennessä karttaa tarvinnut! Palattiin Dongdaemunin kautta Sinchoniin ja lähdettiin isommalla porukalla Ritan, Sallan ja Idan, sekä Sallan poikaystävän Jongzen kanssa lähistölle syömään eräänlaista ”lettua”.. Tai no jostakin papujauhoista, kasviksista, katkaravuista ja mustekaloista tehtyä etäisesti pizzan, letun ja munakkaan välimuotoa muistuttavaa ateriaa, jonka side disheinä toki oli kimchiä parissa muodossa, sekä jotakin makeaa maissihärdelliä. Herkullinen ateria taas kerran! Siitä jatkoimme vielä WaraWara nimiseen ravintolaan, jossa nautimme kiivisojua, verigreippisojua ja eräänlaista tulista kalakeittoa. Jongtselta ja Sallalta oppi myös illan aikana paljon hyödyllisiä fraaseja koreaksi. Keleistä vielä sen verran, että on tähän mennessä mennyt aivan nappiin: kertaakaan ei ole satanut vielä, vaikka tälle päivälle taifuunin tapaista manattiin!


Päätän tämän kirjoituksen mahtavaan kuvatykitykseen, sekä muutamaan irralliseen lauseeseen liittyen televisioon, kun sitä tässä samalla kirjoittaessani vilkuilen: hämmentävämpää settiä taitaa löytyä vain Japanista.

, hyvää yötä!


- Joakim

21/07/2012

Mukava lento lukuunottamatta turbulensseja Kiinan yllä: sai kikkailla hieman jotta juomat tulleet syliin. Aika humahti yllättävän nopeasti aterioimalla, viihdejärjestelmällä leikkiessä, sekä kuvaillessa maisemia. Yötä kesti peräti pari tuntia.

Heti ensimmäinen tuntemus Incheonin kentällä oli ”damn mikä sauna”. Tukaluus ei kyllä helpottanut ulkotiloissa yhtään, päinvastoin. Mutta nyt sitä lämpöä sitten todella on verrattuna Suomen kesään!

Incheonista körötteli tunnissa bussilla Sinchonin alueelle Soulissa, missä majapaikkakin sijaitsee. Tuosta lentokenttäbussista mainitakseni, mainio palvelu kuuluu lipun hintaan, matkatavarat merkitään numerokoodeilla ja lapun toinen osa jää itselle. Laukut nostetaan puolesta kyytiin ja perillä omaa kuponkia vastaan saa laukkunsa kyydistä, mainio palvelu! Huomasin kanssa, että bensa-asemista ja parkkitaloista lähtien palvelemassa on oikeita ihmisiä uniformuissaan automaattien sijaan!

Matkan varrella maisemat olivat suhteellisen karut, paljon betonia ja rakennettua aluetta, siellä täällä vehreitä kukkuloita ja vuoria, sekä nättejä puita. Moottoritien varrellakin puita hoidettiin ja pidettiin siistinä. Silläkin hetkellä näin pari tiimiä työssään siistimässä ja leikkamassa oksia.

Perillä kierreltiin reissukaverini kanssa hieman lähialueita ja päästiin sitten jo hieman etuajassa kirjautumaan majoituspaikkaan. Oli muuten todella ystävällinen virkailija palvelemassa ja neuvomassa. Kädestä pitäen opasti T-moneyn käyttöön, joka siis on suosituin ja kätevin maksutapa julkisissa kulkuvälineissä. Kuin ladattava matkakortti, joka toimii metrossa, busseissa ja taksissa, sekä myös esimerkiksi tietyissä kioskeissa.

Tapasimme ainejärjestömme vaihto-oppilaan Sallan, joka on opiskellut Koreassa jo vuoden, ja tämän kanssa kävimme kierroksen Ewhan yliopiston sekä Sinchonin alueella. Kävimme myös syömässä hänen eräässä lempipaikassaan Bapissa. Ensimmäinen korealainen ruokakokemukseni oli siis bibimbap, eli sekoitus riisiä, ituja, kasviksia ja muuta mukavaa joiden sekaan sekoitettiin korealaista punapippuritahnaa. Samaista semitujua tököttiä tarjoiltiin myös lennolla ruoan yhteydessä. Bapin pääruoan lisäksi ateriaan kuului useita side-dishejä, eli pöytä tursusi useita kippoja ja kuppeja täynnä lisukkeita, kuten riisipohjaisia nuudelimaisia hyvänmakuisia asioita, joista en sen enempää tiedäkään, Korean kuuluisaa kimchiä sen eri muodoissa, pieniä kasvislettuja (kyllä vain, niissäkin oli vaihtoehtona kimchi kasvisletut), sekä salaatteja. Koko ateria 6000 W / henkilö, eli aika tarkalleen 4,60 €.

Ensisilmäyksellä täältä löytyy vaikka ja mitä: ostoskujat ja kadut ovat shoppaajan paratiisi, ravintoloita on joka lähtöön ja monet niistä auki jopa kellon ympäri, kuten useat kioskitkin. Kävelymatkan päässä Ewhan yliopiston viihtyisät maisemat, tosin alueen puista kuului sirkkelimäinen meteli. Salla selvitti, että kaskaat ne siellä meteliä pitävät tähän aikaan vuodesta, uskomattomia otuksia. Metrolla tavoitettavissa olisi kuulemma hienoja puistoalueita ja esimerkiksi Namsan-vuori, jolla pitää käydä lähipäivinä. Huomiseksi tosin on ennustettu jonkinasteista taifuunia, joten ulkona ei varmaankaan tule paljoa silloin oltua, jos vettä ja tuulta tulee vaakatasossa ja vähän joka tasossa. Ainakin toistaiseksi keli on ollut loistava.

Tarkoituksena olisi lähteä nyt illalla tutustumaan korealaiseen grilliravintolaan ja sen jälkeen, jos väsymys ei paina liikaa, noreabangiin, eli korealaiseen karaokeen. Saa nähdä mitä ilta tuo tullessaan!




- Joakim

20/07/2012

Tästä se lähtee, terminaalissa istuskellaan ja pari minuuttia boardingiin. Perillä enemmän juttua sitten!




- Joakim

12/07/2012

Noniin, ennen kuin reissu ensiviikolla koittaa, pitäisi näitä sivujakin hieman viritellä.. Eli tulossa olisi jonkinmoinen reissublogi, joko erillisenä tai sitten ihan tässä blogissa normaalisti. Tarkoitus olisi myös fiksailla valokuvagalleriasta ”blogimaisempi”, eli päivämäärät ja kronologisuus pysyisi paremmin kasassa. Kuvia olisi sitten helpompi selailla ja löytää, kun kaikki ei ole samassa nipussa. Tällainen pikapäivitys tällä kertaa! 


- Joakim

19/06/2012

Vauhdilla se kesäkuu vilisee! Viimeiset tentit sain kasaan jo viimekuun lopulla ja kaikki mennyt mukavasti läpi, rauhallisin mielin saa töitä nyt painaa :) .

Töissä aika kuluu tehokkaasti, mutta jonkin verran kesäkelejäkin on jo ehtinyt maistelemaan, täytyisi jaksaa raahata itsensä useammin rannalle lentiksen merkeissä! Sentään muutamia spontaaneja vapaapäiväreissuja olen ehtinyt tekemään Suomen sisällä, tehokasta vapaa-ajan hyödyntämistä ja irtiottoa arjesta!


Vauhdin ja tohinan tuoksinnassa kuitenkin häämöttää jo Koreanmatka, päivä päivältä lähempänä! Reissua silmälläpitäen olen suunnitellut reissublogin pitämistä. Luultavasti ihan tähän blogiini voisin raapustella missä mennään ja mitä on tullut nähtyä ja koettua. Kuviakin voisi mukavasti blogausten yhteydessä laittaa! Mahtaisiko olla hyvä idea? ;)


Hyvää juhannusta kaikille ja lopuksi muutama kesäfiiliskuva Tampereen päiväreissulta.


- Joakim

17/01/2012

Taas kuukausi kulunut vauhdilla. Pääasiassa hurja kasa tenttejä ja kursseja vellonut tässä viimeviikkoina, mutta tenttien osalta saa sentään levätä nyt parin viikon ajan. Myllerryksen keskellä on ehtinyt tapahtumaan muutakin: matkakuume on muuttumassa todeksi.


Viimevuoden keväästä asti kasvanut tahto lähteä pitkästä aikaa kunnon reissuun ei ole hellittänyt, vaan tämä täytyi laittaa vihdoin toteutukseen. Johan tässä on pitkään haavelistalla ollut, että jos jossain tällä maapallolla haluaisin erityisesti visiteerata, niin Aasiassa.

Niinpä viikonloppuna tuli hankittua lennot Etelä-Koreaan!

Muutama kesälomaviikko tuleekin siis oikein kunnolla hyötykäyttöön kun pääsee tutustumaan paikanpäälle itseä kiehtovaan paikkaan ja sen kulttuuriin! Määränpäänä on pääkaupunki Soul, jossa koko loma saattaakin helposti vierähtää: onhan kyseessä kuitenkin 23 miljoonan ihmisen metropoli!


Voikin olla paikallaan opetella hieman kieltä (한국어 - hanguk-ŏ), sekä sen aakkostoa (한글 - hangeul), ettei mene heti ensimmäisenä päivänä sormi suuhun. Kielistä puheenollen, johan tässä on kaivannut jotain uutta kieltä opeteltavaksi, niin tässäpä sitten kerralla projektia... Voisin ottaa tavoitteeksi oppia edes alkeet, kun tässä on vielä sen verran aikaa jäljellä ennen kesää.


Matkakuumeisiin merkkeihin päättyy blogimerkintä tällä kertaa.

Ps. kuvia tulossa galleriaan lähiaikoina




-Joakim

17/01/2012

Ja näin oli aika sanoa hyvästit vanhalle hankalalle osoitteelle, sekä vanhalle ulkoasulle ja lentää jumbojetin lailla uunituoreeseen omaan osoitteeseen innila.fi


Sivujen ulkonäön laitoin kokonaan uusiksi, kuten myös sivun tekniset ominaisuudet ovat kokeneet uudistuksia.

Teknisistä muutoksista mainittakoon valokuvagalleria, joka pyörii tätänykyä flashilla. Se mahdollistaa hieman suoralinjaisemman ja helppokäyttöisemmän käyttöliittymän kuvien selailuun tietokoneella.


Tervetuloa uusille sivuille!


-Joakim

31/12/2011

Näin, taas vuosi takana täyttä tapahtumaa. Ensimmäinen vuosi opintoja takana samaten kuin vuosi reserviinastumisesta! Hurjalla vauhdilla se aika kieltämättä kulkee, edelleen muistaa inttijutut ja viimekevään kuin eilisen. ”Mihin aika katosi, mitä olen saanut aikaan?”


Syksyyn mahtui opintojen ja  töiden lisäksi muutakin, niin iloista, kuin surullista tapahtumaa. Surullisista suurimpana rakkaan perheenjäsenemme, lemmikkimme Caran poismeno 28.11. 

Ennen en ole joutunut yhtä läheisestä ja rakkaasta olennosta luopumaan, joten oli hyvin haikeaa huomata, kuinka rajallista elämä on.


Jouluaattona pääsi laskeutumaan joulutunnelmaan heti työvuoron jälkeen kokoontumalla vanhempien luo koko sisarusporukalla. Se joulun kiireettömyys ja rauha, sitä rupeaa arvostamaan näin ”vanhana”. Ja Tapaninpäivänä sai sitten maistaa luontoäidin voimia kun ajelimme porukalla turkuun ysitietä, joka oli tuulessakaatuneiden puiden miinoittama. Pisin raivauspysähdys kesti 25 minuuttia, joten aika hissukseen siinä mentiin. Toisaalta ihan hyvä vaan kun aika uhkaavasti ne puut huojuivat ja tuuli huitoi. Sivuhuomautuksena: matkan varrella ja Turussa oli sähköjä poikki paikkapaikoin, jolloin huomasi, kuinka riippuvaisia siistä sähköstä todella ollaan. Esimerkiksi Aurassa huoltoasemat saivat pitää ovensa kiinni, kun eiväthän nekään aukea ilman sähköä... Uusi kokemus tuokin matka.


Valokuvarintamalla myös sen verran uutta, että päivitin hieman kuvauskalustoa. Näinpä pääasiallisena kamerana toimii jatkossa uusi Canon PowerShot SX40HS.


Kohta aikeena on filmata sillä kaupungin ilotulitus, jos hyvin käy niin saan siitä postattua tiivistelmän tännekin ensivuoden puolella. Mainioita viimeisiä tunteja tämän vuoden puolella, sekä onnekasta ja riemuisaa uutta vuotta 2012 !


-Joakim

26/10/2011

Pieni hetkinen vierähtänyt viime kirjoittelusta! Syksy on jo jyrännyt kovaa niskaan ja valoa on päivän aikana entistä vähemmän, onneksi sisävalaistuksella saa ihmeitä aikaan. Itse kun en tosiaan syksyn ihmisiä ole, niin nuo paljaat puut ja synkät illat ovat aika väsyttäviä. Lumia odotellessa niin maisema muuttuisi nätimmäksi ja saisi vähän joulutunnelmaa mieleen. Nyt onkin sitten tulossa ensimmäinen talvi kun saa kävellä läpi talven yliopistolle ja töihin omalta kämpältä, hieman eri tavalla saa sitten varata matka-aikaa! Suunnitelma on jo valmis: paljon hyvää musiikkia soittimeen ja fiilistellen ripeästi eteenpäin.


Viimeiset pari viikkoa ovat pyörähtäneet tenttien ja niihin lukemisen yhteydessä, perjantaina tämän tenttiputken viimeinen setti tiedossa ja seuraavia tenttejä saa odotella joulukuuhun asti, ihan hyvä niin. Valokuvien osalta olen laittanut harkintaa uuden kameran hankinnan, kun paremmat optiset ja tekniset ominaisuudet ja säätövara houkuttaisivat sen verran. Saa nähdä voittaako järki tunteen vaiko toisinpäin... 


Mutta näillä lyhyillä puheilla, pohdinnoilla ja fiiliksillä kohti lokakuun loppua!


-Joakim

27/08/2011

Nyt se alkaa olla taas aika päivitellä, kuinka kesä meni nopeasti! Itsellä se kului työskennellessä, mutta ehti siinä loistavia päiväreissuja käväisemään siellä täällä Suomea. Mutta mikä parasta: todella mukava jatkaa töitä nyt myös opintojen ohessa! Viikon päästä palailen Agoran käytäville ja luentosaleihin ja virittäydyn oppimaan uutta muunmuassa tietotekniikan, markkinoinnin ja yritystoiminnan sektoreilta, keväälle jää sitten kieliä matikkaa ja johtamista näillä näkymin. Mielenkiintoista ja haastavaa lukuvuotta odotellessa siis! 


Kohta tupsahtaa myös 5 kuukautta omaa asumista täyteen! Nyt täällä pystyy jo pesemään pyykitkin itse pesukoneella. Huonetta tuli sen kunniaksi tuossa viikko sitten järjesteltyä vähän uuteen uskoon ja tänään ostin keittiöönkin jotain: kahvipensaan ruokapöydälle, jotain vihreää sinnekin! Tuli sitten tämän kahvipensas-kauppareissun jälkeen shopattua hieman lisää... tosin ihan tarpeeseen. Ja ei-niin-tarpeeseen löytyi sitten uudet tennarit ja sisäpelikengät.


Illaksi lähden työporukalla Jyväsjärvelle risteilemään ja keli on mitä mainioin! Kerrankin sää suosii!


Mainiota syksyn starttia ja loppuun vielä kuvapläjäykset huoneesta ja tämänpäiväisistä löydöistä :)


-Joakim

 
 

Kaikki sivuilla esiintyvä materiaali © Joakim Innilä 2006-2021 ellei materiaalin yhteydessä toisin mainita.

Sisällön, kuten kuvien, tekstien, videoiden ja ulkoasun kopioiminen tai/ja levittäminen ilman lupaa on kielletty.

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää evästekäytännöistä.